maanantai 4. helmikuuta 2013

Day 8: Tilburg

28.1.2013

Herättiin suht aikasin aamulla ja ruvettiin heti ahkerina tekemään omia hommiamme. Ramonin piti kirjottaa kouluun joku juttu ja mä aloin väsäämään tätä blogia.. Syötiin aamupalaa samalla ja katteltiin telkkaria.

Iltapäivällä kolmen maissa lähettiin autolla ensin hakemaan Japie ja sitten kaikki kolme yhdessä kohti Tilburgia. Matka kesti vajaan tunnin. Tilburg on 200 000 ihmisen yliopistokaupunki. Syy, miksi mentiin Tilburgiin oli poikien kaverin Veroniquen synttärit. Lähdettiin hyvissä ajoin koska Ramonin piti ostaa uusia vaatteitä töitä varten ja täällä menee maanantaisin kaupat kiinni jo kuudelta.

Shoppailun lomassa tuli vähän nälkä ja kokeilin ensimmäistä kertaa hollantilaista ruokaa seinästä. Eli siis random seinä oli täynnä ruokaa pienissä lokeroissa. Laitat rahaa, avaat luukun ja saat ruokaa. Hassua.
THE seinä

Frikandel
Shoppailujen jälkeen mentiin pubiin istumaan ja Veronique tuli meidän kanssa. Otettiin siinä parit ja odoteltiin että saadaan koko porukka kasaan. Kun kaikki oli paikalla, siirryttiin tex mex ravintolaan jonne meillä oli pöytävaraus. Porukka koostu siis lähinnä Veroniquen kavereista joita pojatkaan ei tuntenu.

Ravintolasta siirryttiin special beer pubiin. Saatavilla oli yli 200 erilaista olutta ja hinnat oli huokeat. Istuttiin pubissa tunnin verran ja lähettiin suht aikasin takasin kohti Goesia. Ramon oli kuskina ja Japienkin piti aamulla töihin. Matka meni aika jännissä tunnelmissa koska täällä oli ihan jäätäv myrsky. Oltiin pienellä autolla liikenteessä ja tuulen tunsi paremmin kun hyvin isoilla teillä. Päästiin kuitenkin turvallisesti perille:)

Olutlista. Jostain syystä blogger ei suostu kääntää tätä oikein päin, kääntäkää päitänne!

Tilburg oli tosi kivan olonen kaupunki. Keskusta oli suht pieni ja helposti hahmoteltavissa. Shoppailumahdollisuudet oli tietenkin hyvät ja mähän en edelleenkään voi  mitään ostaa... Jee. Oon ostanu pelkkiä sormustimia koko matkan aikana :D



Tänään söin:
Aamulla ylläriylläri LEIPÄÄ ;D
Ennen lähtöä banaanin ja omenan
Seinästä paneroidun juustohommelin
Ravintolassa nachoja alkuun ja burrito kanalla pääruuaks. Join viiniä ja se tuli aina vesilasissa jäillä hehe. Viinilasillinen maksaa yleensä n.3e ja mittoja ei käytetä, tulee millon minkäkin kokonen lasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti